Huuliharpisti, laulaja, yläsävelhuilisti. Janne Ojajärvi on muusikko, ääniteknikko, musiikkipedagogi ja kulttuurin sekatyöläinen. Esiintyessään Janne Ojajärvi sukeltaa pelimannimusiikin kautta yläsävelien ja muinaisien mielenmaisemien maailmaan. Mukanaan hänellä on teollistumisen ajan luomus – huuliharppu. Turpahöylän teollistuneen soinnin vastapainoksi Jannen konserteissa kuullaan myös pitkähuilua ja kurkkulaulua, joiden sointi myötäilee luonnonsävelasteikkoa.
Janne Ojajärvi jättää persoonallisen jälkensä huuliharpun ja pitkähuilun perinteeseen yhdistelemällä niiden soittoon modernia beatboxia ja rouheaa kurkkulaulua, sekä suomalaiseen kansanperinteeseen pohjautuvaa tarinankerrontaa ja loitsintaa.
Janne Ojajärvi on pohjoiskarjalaisjuurinen kansanmuusikko, joka on alati uusien sointivärien ja ilmaisukeinojen perässä erilaisten työvälineiden kanssa kuten monenlaiset soittimet ja ihmisäänen erilaiset käyttötavat, kuten kurkkulaulu.
Janne valmistui keväällä 2019 musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-akatemian kansanmusiikin aineryhmästä pääsoittiminaan huuliharput ja pitkähuilut. Hän soittaa mm. yhtyeissä Trio Beoir, Hurja Halla, Ojajärvi Blom Ojajärvi ja Yhden penkin pojat.
Soolo- ja yhtyetyöskentelyn lisäksi Janne on ollut osa erilaisia monitaiteellisia projekteja. Vuonna 2016 sai ensi-iltansa nykysirkusteos Kiven aika, jossa Janne on osa teoksen äänimaailman luovaa kolmihenkistä lauluyhtyettä. Keväällä 2017 esitetyn nykyteatteriteoksen “Karavaani 2017” musiikillisena selkärankana toimineessa yhtyeessä Janne toi oman osansa äänimaailmaan huuliharpuilla, trumpetilla, kurkkulaululla, laululla, pitkähuilulla, munniharpulla ja perkussiosoittimilla.
Taiteellisen työskentelyn lisäksi Janne opettaa huuliharpun, pitkähuilun, sekä munniharpun soittoa. Kesällä 2015 julkaistiin Jannen tekemä ”Huuliharppujamivihko”, joka sisältää suosittuja kansanmusiikkijamikappaleita huuliharpputabulatuurien kera. Samaan aikaan Janne julkaisi huuliharpunsoiton itseopiskelumateriaalia nettisivulleen http://www.huuliharppu.fi. Kesällä 2018 Janne julkaisi verkossa kattavan pitkähuilunsoiton oppimateriaalipaketin osoitteessa www.overtoneflute.fi.
Janne on myös kokenut äänittäjä ja livemiksaaja. Hän valmistui vuonna 2011 medianomiksi Karelia-ammattikorkeakoulusta ääni-ilmaisuun suuntautuneena. Janne on erikoistunut äänityössään erityisesti kansanmusiikin estetiikkaan ja soittimiin.
www.janneojajarvi.com
https://www.youtube.com/results?search_query=janne+ojaj%C3%A4rvi