Huuliharpulla soitettavien sävelten alukkeet voi toteuttaa monella tavalla. Huuliansatsia käyttäessä alukkeita voi tehdä mm. joko kielellä, kurkulla tai vain hengityksellä. Kielen käyttöä melodian artikuloimiseksi kutsutaan kielittämiseksi (engl. puckering). Kieliansatsia käyttäessä kieli on muussa käytössä, joten kielialukkeet eivät silloin onnistu aivan samalla tavalla kuin huuliansatsissa. Terävä ja kirkas aluke saadaan aikaiseksi kielellä, hieman pehmeämpi aluke kurkulla ja hyvin pehmeä aluke henkäisemällä.

Tyypillisimmät kielialukkeet saadaan aikaiseksi kun aloitetaan sävel konsonanteilla D tai T tai jollakin äänteellä niiden väliltä. Vaskisoittimille tyypillistä tuplakielitystäkin voi käyttää huuliharpulla. Se onnistuu sanomalla huuliharppuun tukutuku, dukuduku, tykytyky tai muuta äänneyhdistelmää käyttäen. Kurkulla tehtävä aluke tehdään aloittamalla sävel jollain vokaalilla niin että se alkaa kurkussa esim. uu uu uu, yy yy yy tai ii ii ii. Kurkku- ja kielialukkeita pehmeämmän alukkeen voi saada aikaiseksi antamalla ilman virrata suoraan keuhkoista huuliharppuun. Tällöin käytännössä henkäistään tai hengitetään huuliharpun kautta.

Kieliansatsia käyttäessä alukkeita voidaan värittää kielikompilla, mutta silloin aluke syntyy pääosin kurkulla tai henkäisyllä.

Lähteet:

Jouko Kyhälä. 2007. Huuliharpun taipuisat kasvot. Kirjallinen työ: Vaaksan matkalla – diatonisen huuliharpun uudet mahdollisuudet. (Tohtorityö)

Janne Ojajärvi. 2011-2016. Muistiinpanot käytännön opetustyöstä.